Cecilia Samartin: Kaunis sydän

Alkuteos: Vigil (2009)
Bazar, 2012
364 s.


Äiti alkoi puhua: "Kuvittele, mija. Kuvittele, että me olemme kaksi lintua, jotka ovat löytäneet lepopaikan. Olet täällä turvassa siihen saakka, että tulen noutamaan sinut."
Katsoin äitiäni silmiin ja samassa ulkopuolelta kantautuva melu ja hälinä loittoni, kunnes en lopulta kuullut sitä lainkaan. Kuulin vain hänen äänensä. Hän puhui lempeästi ja sai pelkoni tyyntymään. Kömmin kaappiin. Kyyristyin sisään ja vedin polvet rintaan kiinni. Äiti oli juuri sulkemassa ovea, kun kurkotin käteni ulos ja sanoin: "Mama, minua pelottaa jäädä yksin. Haluan olla sinun ja muiden kanssa. Mutta kaikkein eniten haluan olla sinun kanssasi."
"Minä olen kanssasi aina", äiti vastasi. "Mutta nyt sinun pitää olla hiljaa. Vaikka kuulisit mitä hyvänsä, et saa lähteä pienestä pesästäsi ennen kuin tulen hakemaan sinut." (s. 24)

Ana muistelee rakkaansa kuolinvuoteella elämäänsä. Nuorena Ana pakenee sisar Josephan mukana sodan runtelemasta El Salvadorista Yhdysvaltoihin, jossa hän asettuu aluksi asumaan luostariin. Luostarin rauha saa hänet haluamaan nunnaksi, mutta Anan ollessa reilu parikymppinen, luostarin abbedissa lähettää hänet varakkaaseen Trellisin perheeseen lastenhoitajaksi, jotta hän näkisi millainen maailma on luostarin muurien ulkopuolella.

Kirjan takakannessa norjalainen kirjakauppias kehuu Kauniin sydämen olevan hänen mielestään parempi kuin Nora & Alicia. No, en voi olla samaa mieltä. Kauniin sydämen parasta antia ovat ehdottomasti Anan kuvaukset hänen lapsuudestaan El Salvadorissa. Mutta kun hän päätyi lastenhoitajaksi Trellisin perheeseen, minusta tuntui, että olin jälleen 14-vuotias ja luen jotain kirjaston romantiikka-hyllystä nappaamaani Cooksonia tai vastaavaa. On kaunis pariskunta ja heidän vallaton pikkupoikansa. Vaimo, Lillian, on tietenkin häikäilemätön, itsekäs ja harrastaa syrjähyppyjä. Mies, Adam, puolestaan on pitkiä päiviä töissä ja yrittää tehdä kaikkensa perheen hyväksi. Minusta tuntuu, että olen lukenut tämän saman juonikuvion niin moneen kertaan, että melkein odotin, milloin Lillian alkaa käyttää Anaa hyväkseen, Ana rakastuu Adamiin, Adam uskoutuu Analle ja tietenkin sitä, kun Ana korjaa perheen ongelmat. Alusta asti vihjaillaan tarinan nykyhetkessä myös klassisesta isän ja pojan välisestä välirikosta. Hohhoijaa, tell me something new.

Muutettuaan Yhdysvaltoihin Ana on valmis ryhtymään nunnaksi ja antamaan itsensä Jumalalle. Usko Jumalaan seuraa häntä koko loppuelämän ja luonnollisesti Ana ymppää aina Jumalan mukaan, kun asiat mutkistuvat. Kun Ana rakastuu Adamiin, hän vaihtaa täydellisen omistautumisensa Jumalasta Adamiin, eikä palaa luostariin niin kuin oli suunnitellut. Sisar Josepha, joka tuo Anan El Salvadorista Yhdysvaltoihin, jää etäiseksi. Hän jättää Anan luostariin Kaliforniaan ja menee itse pitämään koulua New Mexicoon. Sen jälkeen hän pitkälti on siellä New Mexicossa ja he kirjoittelevat kirjeitä toisilleen, kunnes hän tulee käymään Adamin ollessa kuolinvuoteella. Koko tarinan ajan Ana lupaa tulla sisaren luokse New Mexicoon auttamaan tätä koulussa, mutta rakkaus Adamiin saa hänet aina lykkäämään aikomustaan.

Anan kaltaisten lähes absoluuttisen hyvien ja uhrautuvaisten päähenkilöiden tarinoita lukiessa, yrittää löytää edes yhden pienen ikävän piirteen, joka tekisi heistä mielenkiintoisemman, mutta ei Anasta löytynyt ainakaan mitään kovin silmiinpistävää. Lopussa hän jo löytää vähän sisua ja tervettä itsekkyyttä, mutta sekin piirre lässähtää hieman latteaan loppuratkaisuun, joka on tietenkin periamerikkalaisen onnellinen.

Kauniin sydämen hyväksi on kuitenkin sanottava, että se on ihan viihdyttävä lukuromaani ja Anan menneisyys tuo siihen syvyyttä. Samartin on kieltämättä luonut kuitenkin kauniin tarinan hyvinkin klassisista ja melkein kliseisistä perhetarinan aineksista.


Tähdet:
***