s. 237

- Vaatteesi ovat hienot, koska edustat Sarmatiaa. Sinut puetaan kalliisti äidinmaasi vuoksi, ei itsesi takia. Takki, housut, saappaat ja korut ovat viesti khalkkideille. Ne kertovat sarmatialaisten hienostuneesta mausta, korkeasta käsityötaidosta ja vauraudesta. Kun laivamme saapuu Niccolumin satamaan punakeltaiset purjeet loistaen, sanonpa vain, että khalkkidit tuijottavat sitä niin, että nielurisat ruskettuvat! (s. 15)
Minulle tuli joku mieletön lukuinnostus, sillä luin Virtasen kirjankin ihan hujauksessa loppuun ja lukuhimossani tartuin Kannon ja Rannelan kirjaan ajatellen, että se olisi mukava välipalakirja. Blogistania minut oikeastaan ohjasi tämän kirjan pariin, sillä luettuani muutamat arviot siitä, lisäsin sen omalle lukulistalleni. Kiitos siitä, sillä tykkäsin kirjasta paljon!
17-vuotias Amaya on matkalla Khalkoksen saarelle, jossa hänen tulee osallistua Sarmatian edustajana Suuren isän hautajaisiin. Hän saa oppaakseen umpimielisen ja virkaintoisen Miroslavin. Hautajaisten jälkeen Amaya kuitenkin huomaa, ettei kaikki olekaan aivan sitä, miltä näyttää ja hänen varalleen on tehty yllättäviä suunnitelmia.
Takakansi lupaa tanakkaa nuorten perusfantasiaa ja ensimmäiset sivutkin vahvistavat tätä näkemystä. Jossakin vaiheessa kuitenkin huomasin kantavani kirjaa koko ajan mukanani, jotta voisi lukea vähän vielä eteenpäin jossakin raossa. Innokkaana Itä-Euroopassa matkaajana minusta kirjan slaavihenkiset nimet ovat mukavaa vaihtelua niille anglo-saksalaisten nimien muunnoksille, mitä fantasiasarjoissa yleensä näkee. Tähystäjäneidossa on söpön rakkaustarinan lisäksi paljon yhteiskunnallisia ja feministisiäkin teemoja. Kahden valtion välinen riippuvuussuhde ja niiden hallitsijasuvut juonitteluineen luovat mielenkiintoiset puitteet tarinalle. Se loppuu niin kutkuttavaan kohtaan, että kyllä sitä seuraavaa tässä jo odottaa lähes malttamattomana.
Tähystäjäneito on Kuparisaari-trilogian ensimmäinen osa. Google tömäytti hakutuloksiini kirjailijoiden blogin, jota oli hauska lukea. Sitä tulen varmastikin seuraamaan odotellessani jatkoa.
Tähdet:
****
0 kommenttia:
Lähetä kommentti